Ukri Merikannon teos kunnostetaan

Yksi teoksen osista on viety huollettavaksi, minkä vuoksi Kivisillan alueella sijaitsevasta veistoksesta puuttuu hetkellisesti kaksi osaa.

Keravan Kivisillan uudelle asuinalueelle sijoitetun Ukri Merikannon (1950–2010) Maalla ja merellä -veistoksen osien kiinnitykset varmistetaan. Yksi teoksen osista on viety marraskuussa huollettavaksi, minkä vuoksi punagraniittisesta veistoksesta puuttuu väliaikaisesti kaksi osaa.

Huollettavana olevan osan lisäksi teoksesta puuttuu yksi teoksen päällä olleista kivimuodoista, joka varastettiin elokuussa 2024. Osa on edelleen kadoksissa, eikä sitä etsinnöistä huolimatta ole löytynyt. Osan voi palauttaa ilman seurauksia Sinkkaan.

Maalla ja merellä -veistos pyritään kunnostamaan entistä vastaavaksi, mikä vaatii huolellista selvitystyötä. Varastettu osa on tarkoitus korvata teettämällä siihen mahdollisimman hyvin alkuperäistä vastaava punagraniittinen muoto.

Maalla ja merellä -teos kuuluu Aune Laaksosen Taidesäätiön kokoelmaan, joka lahjoitettiin Keravalle 2018.

Keravan julkisiin taideteoksiin voi tutustua Taiderastit-karttasivustolla: taiderastit.kerava.fi

Kuvassa etualalla Ukri Merikannon teos Maalla ja merellä (1991). Taustalla Kaarina Tarkan pronssiveistos Vain vana jälkehen jää (2000) ja Terho Sakin graniittiveistos Puro (1981). Aune Laaksosen Taidesäätiön kokoelma, Sinkka.