Näkyväksi neulottu
–
Tanya Akhmetgalieva, Jenni Haili, Liisa Hietanen, Hyäryllistä-ryhmä, Rósa Sigrún Jónsdóttir, Elina Juopperi, Sanna Majander, Niina Mantsinen, Melek Mazici, Annukka Mikkola, OLEK & Michelle P. Dodson, Kaija Papu, Ulla Pohjola, Sonja Salomäki, Noora Schroderus, Suvi Solkio, Minna Soraluoma, Daina Taimina, Tuija Teiska, Timo Tähkänen, Sanni Weckman sekä Metropolia Ammattikorkeakoulun tekstiilisuunnittelun opiskelijat ja Villit virkkaajat -ryhmä
Elokuussa Keravan taidemuseo toi Suomeen Olekin, New Yorkissa asuvan virkkaajalegendan, joka kokosi turvapaikanhakijat, maahanmuuttajat ja paikalliset vapaaehtoiset yhteisen asian äärelle.
Muutamassa viikossa syntyi jakamisen tarve, auttamisen halu ja tekemisen palo, joista kasvoi Meidän pinkki talomme. Syksyn ajan se on levittänyt toivoa paremmasta huomisesta ja kerännyt ihailijoita ympäri maailman.
Team Olek, Our Pink House, 2016. Kuva Wilhelmina Suominen.
Marraskuun lopussa Olek ja parikymmentä muuta taiteilijaa ottavat haltuunsa Sinkan sisätilat. Kuvataiteilijat puhaltavat vanhoihin työtapoihin uuden hengen. Virkattu poliisiauto, tuftatut graffitit, elävän oloiset kyläläiset ja näkyväksi virkatut matemaattiset mallit tekevät pehmeäksi mielletystä käsityöstä räiskyvää ja kantaaottavaa. Mukana on myös käsitöistä ja mukavasta seurasta innostuneiden vapaaehtoisten syyssatoa. Osa näyttelyn teoksista odottaa vielä kävijöiden kädenjälkeä.
Käsintehty tulee iholle, henkilökohtaisen alueelle ja tunkeutuu tunnemuistiimme. Venäläisen Tanya Akhmetgalievan (s. 1983) punaisella langalla ”maalatut” teokset vievät sairaalan kautta elämän peruskysymysten äärelle. Aiheet voivat kuitenkin löytyä myös varsin yllättävistä suunnista. Rósa Sigrún Jónsdóttirin (s.1962) malleina ovat olleet islantilaiset lääkekasvit ja Cornellin yliopiston matematiikan professorina työskentelevä, latvialaissyntyinen Daina Taimina (s. 1954) mallintaa matematiikkaa virkkaamalla.
Käsityöllä on vankka asema suomalaisessa kulttuurissa, mutta kuvataidetekniikkana se on muualla kuin taidekoulussa opittua. Käsityössä hiljainen tieto kulkee sukupolvelta toiselle. Virkatusta poliisiautostaan tunnettu Kaija Papu (s. 1980) ja elävän oloisia Kyläläisiä kuvaava Liisa Hietanen (s.1981) ovat koulutukseltaan kuvataiteilijoita, graffitiryijyjä tekevä Niina Mantsinen (s.1986) ja kansalaisaktivismista kiinnostunut Sonja Salomäki (s. 1977) tekstiilitaiteilijoita, mutta teoksia katsomalla heidän koulutustaustaansa on lähes mahdotonta arvata.
Samaan aikaan kun kuvataide ja taideteollisuus ovat lähentyneet toisiaan, käsityö harrastuksena on noussut aivan uudelle tasolle. Sosiaalisessa mediassa käsitöistä on tullut yksi voimauttavan tee-se itse-kulttuurin muoto, johon liittyy taitojen jakaminen ja yhdessä tekemisen synnyttämä jaettu ilo. Näyttelyn teokset innostavat tarttumaan puikkoihin ja koukkuihin, mutta antavat myös paikan pysähtymiselle.
Varsinais-Suomessa yhteisötaiteen läänintaiteilijana toimiva Suvi Solkio (s. 1978) on kirjaillut peittoihin tavallisten ihmisten unelmia ja painajaisia ja Annukka Mikkolan (s. 1960) rönsyilevät Pesät saavat työpajoissa uudet asukkaat. Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijat tempaisevat Itämeren puolesta ja kutsuvat näyttelyssä kävijät virkkaamaan Itämereen sukellus -teosta, joka huutokaupataan lokakuussa Suomi 100 FinVillaGe -hankkeen päätapahtumassa. Kertyneet varat käytetään Itämeren suojeluun.
Mikäli käsityöt eivät koukuta, osalliseksi pääsee muutoinkin; Elina Juopperin Perintö-teos kasvaa koko näyttelyn ajan museovieraiden lahjoittamilla raanuilla.
Näyttelyn on kuratoinut taiteen tohtori Minna Haveri.
Elina Juopperin Perintö, 2011- ja Sanni Weckmanin kuvakudos Hillevi, 2016 sekä taustalla Jenni Hailin I’m ok, 2005. Kuva Pekka Elomaa, Sinkka.
Olek ja Michelle P. Dodson, Working Life, 2016, lanka-animaatio.
