Taide- ja museokeskus Sinkan peruskorjaus sulkee museon vuodeksi
Saven karnevaali -näyttelyn päätyttyä 12.1.2025 Sinkka sulkeutuu vuodeksi remonttitöiden vuoksi. Kansainvälinen Kuvaksi kudottu -näyttely avautuu entistä ehommassa museossa vuoden 2026 alussa.
Yleisöllä on vielä 12.1.2025 asti aikaa tutustua suosittuun Saven karnevaaliin. Sen jälkeen rakennuksen peruskorjaus sulkee museon ovet vuodeksi. Ilmastoinnin parantamisen lisäksi museossa korjataan vuonna 2023 tehdyissä kuntokartoituksissa havaittuja puutteita.
Saven karnevaalissa tapahtuu
Lauantaina 4.1. klo 13. on mahdollista kuulla, kuinka keramiikka soi. Monitaiteellisessa Material Sound -konsertissa muusikot ja tanssija lähestyvät kuvanveistäjä Mari Paikkarin keramiikkainstallaatiota, kuin koko huoneen kokoista instrumenttia. Esitys on uusi versio säveltäjä Anna Hakulan Soiva tila -teoksesta, joka esitettiin Galleria Laikussa osana Tampere Biennalea 2022.
Museoon on vapaa sisäänpääsy Sinkan ilmaissunnuntaina 5.1. klo 11–17. Näyttelyn viimeinen yleisöopastus pidetään keskiviikkona 8.1. klo 17.30 alkaen.
Saven karnevaali -näyttelyssä saattoi syksyn aikana nähdä, miten Jasmin Anoschkin ja Veera Kulju rakensivat teoksiaan museon tiloihin rakennetussa pop-up ateljeessa. Taiteilijoiden työhuonejakson päättymisen myötä tila on avattu yleisölle. Esillä on myös uudet videot Anoschkinin ja Kuljun työskentelystä Sinkassa.
Katso Sneak peek -työhuonevideoista: vimeo.com/sinkka.
Museotoiminta jatkuu remontin aikana
Yleisölle suunnattu toiminta jatkuu Sinkan sulkeuduttua Heikkilän kotiseutumuseossa, joka on avoinna kesän ajan tiistaista lauantaihin. Keväällä ja syksyllä kotiseutumuseo on omistettu koululaisten kulttuuripolkuja varten.
Viime kesänä kolme kotiseutumuseon rakennusta vaurioitui tulipaloissa. Ajokalustoja täynnä ollut ratasliiteri vaurioitui niin pahasti, että se joudutaan purkamaan. Suurin osa esineistöstä saatiin kuitenkin turvaan. 1700-luvun lopulta peräisin oleva muonamiehen mökki ja sen lähettyvillä sijaitseva vanha liiteri tullaan kunnostamaan.
Ratasliiterin purku muuttaa ratkaisevasti karjapihan tilarakennetta. Tavoitteena on vastaavanlaisen rakennuksen siirtäminen tai rakentaminen palaneen rakennuksen paikalle. Ensi heinäkuussa paikalla on kuitenkin vain esiintymislavana toimiva kontti. Heinäkuisina keskiviikkoiltoina kontti palvelee erilaisten tapahtumien näyttämönä.
Entistä ehompi Sinkka vuonna 2026
Sinkka avaa ovensa yleisölle alkuvuodesta 2026. Silloin luvassa on kansainvälinen Kuvaksi kudottu -näyttely. Näyttely esittelee joukon taiteilijoita, joiden lähtökohtana ovat perinteisiin kuoseihin ja kudonnaisiin imeytyneet kulttuuriset merkitykset, valtasuhteet ja identiteettiulottuvuudet.
Lisätietoja
- Lisätietoja Saven karnevaali -näyttelystä: Saven karnevaali
- Lisätietoja Material Sound -konsertista: Material Sound (tapahtumat.kerava.fi)
Kuva: Pekka Elomaa