Keravan kauppala hankki vuonna 1955 Heikkilän tilan tulevaa museokäyttöä varten. Keskiviikon Kesähuvit juhlistavat 70-vuotista taivalta täyttämällä museoalueen monipuolisella ohjelmalla ja elävällä historialla. Kesä-, heinä- ja elokuun keskiviikkoina museolla on luvassa mukavaa tekemistä eri teemoilla kaiken ikäisille.
Saven karnevaali -näyttelyn päätyttyä 12.1.2025 Sinkka sulkeutuu vuodeksi remonttitöiden vuoksi. Kansainvälinen Kuvaksi kudottu -näyttely avautuu entistä ehommassa museossa vuoden 2026 alussa.
Sompion ja Keravanjoen koulujen 7.-luokkalaiset ovat vierailleet syyskuussa Taide- ja museokeskus Sinkassa osana Keravan kulttuurikasvatuspolkua. Toiminnallisilla opastuskierroksilla on tutustuttu Diivoja ja kylän naisia -näyttelyyn sekä tekoälyyn.
Keravan Kivisillan uuden asuinalueen ympäristöön sijoitettuja julkisia taideteoksia on rikottu ja sotkettu. Vahingontekoja koskevista havainnoista toivotaan ilmoituksia suoraan poliisille.
Kesäisin avoinna olevassa Heikkilän kotiseutumuseossa pääsee vierailemaan vielä 18.8. asti. Taiteilija Jenni Tieaho esittelee luontoveistoksensa museon viimeisenä aukiolopäivänä klo 13.
Sinkka tuo yhteistyössä Kiinteistö Oy Nikkarinkruunun ja ammattikorkeakoulu Metropolian kanssa Keravan taideteollisen menneisyyden osaksi Uuden ajan rakentamisen festivaalia.
Kivisillan uuden asuinalueen vehreässä ympäristössä voi kokea julkista taidetta. Keravan kartanon ja Kivisillan ympäristöön on sijoitettu kymmenen Taide- ja museokeskus Sinkan kokoelmiin kuuluvaa veistosta.