Keravan Kanniston kiertoliittymään on valmistumassa Timo Ahon ympäristöteos, jonka ajatuksellinen aikajana ulottuu jääkauden muokkaamilta savikoilta keravalaisen tiiliteollisuuden aikaan ja horisontissa toiveikkaana viheriöivään tulevaisuuteen.
Keravan kaupunki on ottanut käyttöön uuden tapahtumakalenterin, jonka tavoitteena on tehostaa markkinointia ja viestintää Keravan alueella järjestettävistä tapahtumista.
Keravan suojeltuja ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia on lisätty kuvauskohteiksi maailman suurimpaan valokuvauskilpailuun. Wiki Loves Monuments -kilpailu järjestetään eri puolilla maailmaa syyskuussa 1.-30.9.2021.
Keravan keskustassa nähtiin vappuaattona yllättävä ilmiö. Kaupunkilaiset pääsivät ihailemaan “Sininen planeetta edessäsi” flash mob -tanssiesityksiä, jotka käsittelivät ekologisia teemoja.
Keravan terveyskeskus on saanut seinilleen kansainvälisesti tunnetuimman suomalaisen graffititaiteilija EGSin sekä vuoden nuorena kuvataiteilijanakin palkitun Ville Anderssonin teoksia.